Tässä projektissa ei ole kyse entisöinnistä, vaan kunnostuksesta. Työkohteena on jakkara, joka nopeasti vilkaistuna muistuttaa klassista Aalto-jakkaraa, mutta tarkempi tutkiminen osoittaa jakkaran plagiaatiksi.
Jakkaran mitat ovat likimain samat kuin aidossa asiassa, mutta yhtäläisyydet loppuvat siihen. Aidon Aalto-jakkaran jalat ovat L-kirjaimen muotoiset ja erilliset (tässä jalat liittyvät toisiinsa istuimen alla) sekä valmistetut mutkakohtaa lukuun ottamatta umpipuusta (tässä jalat ovat kokonaan viiluista liimatut). Lisäksi aidon Aalto-jakkaran jalat menevät luotisuoraan alaspäin (tässä ne hieman leviävät).
Koska tämä jakkara ei ole aito, vaan plagiaatti, ei sitä tarvitse entisöidä. Se kannattaa kunnostaa sellaiseen ulkoasuun, joka ei voi sekoittua aidon Aalto-jakkaran kanssa. Päätän maalata jakkaran istuimen yläpinnan ja jalat Tikkurilan perinnevärikartasta löytyneeseen sävyyn, istuimen reunan jätän puunväriseksi. Ennen pintakäsittelyä on kuitenkin korjattava vauriot.
Istuinosan yläpinnassa on mahdollisesti rälläkän lennättämien kipinöiden aikaansaamia koloja ja reunassa pari sahan rouhaisemaa jälkeä.
Nyt istuimen yläpinta on maalattu – telalla, koska en halunnut tähän siveltimen jälkiä enkä myöskään ruiskulla aikaansaatavaa steriilin sileää pintaa – ja reunassa näkyy vanerin kerrokset värittömän puuvahan alta. Reuna on lievästi kiiltävä, mikä on aikaansaatu mehiläisvahan avulla.
Myös jakkaran jalat ovat saaneet osansa sahanterästä, minkä lisäksi lakattu pinta on maalattu valkoiseksi ”tein itse ja säästin” -tyyliin. Nämä vauriot korjaan poistamalla vahingoittuneet kohdat ja liimaamalla tilalle korjauspalat, jotka muotoilen tarkasti alkuperäisen muodon mukaiseksi. Koska jakkara maalataan, ei korjausta ole tarpeen tehdä viiluista liimaten, vaan voin käyttää umpipuuta.
Lopputulos on tässä. Aidoissa Aalto-jakkaroissa ei ole käytetty tällaista värisävyä eikä myöskään tällaista maalauskaavaa, jossa koko jakkara puunväriseksi jätettyä istuinosan reunaa lukuun ottamatta on saman värinen.
Tällaisen plagiaatin kunnostaminen ei ole kulttuurihistoriallisesti vähäisimmässäkään määrin merkittävä teko. Kunnostuksen myötä on romukuntoon päästetty huonekalu kuitenkin saatu jälleen edustuskelpoiseen asuun ja käyttöhuonekaluna sillä on edessään vielä monta hyvää vuotta.